logo
pystypalkki

1970
Täksi kaudeksi Suomensarja muutti nimeä ja siitä tuli II divisioona. Ponnistus pelasi kakkosen itälohkossa. Joukkue uusiutui ja lähtijöitä olivat muun muassa Pertti Haikonen ja Kari Horelli. Tulijapuolella oli Reijo Pinosto. Joukkue sijoittui toiseksi ja osallistui toisena vuonna peräjälkeen nousukarsintoihin. Nousu antoi kuitenkin taas odottaa itseään. Lohkon suorana nousijana oli muutaman vuoden loiston kokenut Mikkelin Pallo-Kissat ja karsijoina Ponnistus, Oulun Työväen Palloilijat ja Turun Toverit. Edellisen vuoden nousija oli puolestaan Kemin Into joten vahvaa panosta työläistaustaisilta amatööriseuroilta. Edellisvuoden yleisötaika oli puolestaan kahden ottelun karsintasarjasta kadonnut eikä Ponnistuksen kotimatsi TuToa vastaan kerännyt kuin reilun 500 maksanutta. Sekin olisi tietysti nykypäivänä kova sana mille tahansa vastaavalla tasolla pelaavalle suomalaisjoukkueelle... Vuonna 1970 Ponnistus solmi myös yhteistyösopimuksen eli nykykielellä farmisopimuksen Käpylän Urheilu-Veikkojen kanssa. Näin muun muassa Kari Horelli ja Ilkka Huhti siirtyivät Ponnistukseen.

Seuran puheenjohtaja: Esko Piipponen
Valmentaja: Harry Hägg
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Housut: mustat
Sijoitus: toinen
Pisteet: 40
Maaliero: 74-17
Pelit:
Ponnistus-MiPK 1-1 ja 0-0
Ponnistus-RiPS 1-1 ja 5-0
Ponnistus-KTP 3-0 ja 1-1
Ponnistus-KIF 0-1 ja 0-0
Ponnistus-LaPa 2-2 ja 2-2
Ponnistus-Honka 6-0 ja 1-1
Ponnistus-MyPa-47 1-3 ja 6-1
Ponnistus-HePa 5-1 ja 5-1
Ponnistus-PaPe 3-1 ja 1-0
Ponnistus-LaPS 6-0 ja 4-0
Ponnistus-Jäntevä 9-1 ja 1-0
Ponnistus-HPS 2-0 ja 3-0
Ponnistus-SaPKo 4-0 ja 2-0

SARJATAULUKKO
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
MiPK
26
20
5
1
94-19
45
Ponnistus
26
16
8
2
74-17
40
RiPS
26
15
4
7
72-43
34
KTP
26
13
4
9
54-52
30
KIF
26
12
2
12
66-61
26
LaPa
26
10
5
11
51-53
25
Honka
26
11
2
13
54-61
24
MyPa-47
26
12
0
14
50-60
24
HePa
26
10
3
13
37-56
23
Pallo-Peikot
26
10
2
14
37-46
22
LaPS
26
10
2
14
44-60
22
Jäntevä
26
10
2
14
63-80
22
HPS
26
7
5
14
34-58
19
SaPKo
26
3
2
21
30-94
8

KARSINTASARJA
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
OTP
2
2
0
0
6-1
4
Ponnistus
2
0
1
1
1-2
1
TuTo
2
0
1
1
2-6
1

1971
Ponnistus pelasi edelleen kakkosen itälohkossa ja voitti lohkonsa ja karsi noususta Mestaruussarjaan. Karsijoita oli jälleen neljä ja kaksinkertaisessa sarjassa Ponnistus sijoittui kolmanneksi. Kolmannet karsinnat eivät vielä tuottaneet tulosta, mutta ovat upea -joskin varmaan silloisia kannattajia ajatellen turhauttava- osoitus Ponnistuksen omaehtoisen toiminnan tasosta. Huomionarvoista on myös se, että karsijat pelasivat kauden aikana 28 sarjapeliä!

Pallojaoston puheenjohtaja: Erkki Virolainen
Sihteeri: Erkki Virolainen
Valmentaja: Jorma Kärkkäinen ja Esko Piipponen
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Housut: mustat
Sijoitus: ensimmäinen
Pisteet: 36
Maaliero: 69-15
Pelit:
Ponnistus-RiPS 4-0 ja 0-0
Ponnistus-MyPa-47 2-0 ja 4-1
Ponnistus-Honka 0-1 ja 4-1
Ponnistus-KTP 7-1 ja 1-2
Ponnistus-LaPa 7-0 ja 3-0
Ponnistus-PaPe 1-0 ja 4-0
Ponnistus-KIF 1-3 ja 3-0
Ponnistus-HePa 2-0 ja 3-2
Ponnistus-PeKa 3-2 ja 3-0
Ponnistus-KaPS 3-0 ja 2-2
Ponnistus-HPK 4-0 ja 8-0

SARJATAULUKKO
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
Ponnistus
22
17
2
3
69-15
36
RiPS
22
16
3
3
47-24
35
MyPa-47
22
15
1
6
53-29
31
Honka
22
13
2
7
78-46
28
KTP
22
9
6
7
40-31
24
LaPa
22
10
4
8
31-36
24
PaPe
22
9
3
10
32-29
21
KIF
22
8
4
10
28-42
20
HePa
22
7
2
13
34-46
16
PeKa
22
7
0
15
35-48
14
KaPS
22
4
5
13
37-59
13
HPK
22
0
2
20
12-91
2


KARSINTASARJA
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
KPT
6
4
0
2
13-5
8
TaPa
6
3
2
1
7-5
8
Ponnistus
6
2
1
3
7-10
5
TPV
6
1
1
4
4-11
3

1972
Ponnistus jatkoi kakkosessa. Lohko oli edelleen 12-joukkueinen Itälohko. Tällä kaudella joukkueen monivuotinen uurastus palkittiin, sarja voitettiin ja seuraavaksi kaudeksi noustiin Mestaruussarjaan. Joukkueen runko pysyi suurin piirtein ennallaan, vanha libero Jorma Kärkkäinen valmensi, sikariporras oli entisensä. Uusia tulokkaita olivat muun muassa Matti Viitala, Erkki Salo ja Timo Sulaoja KäPa:sta. HJK:sta tulivat Erkki Jauhiainen ja paluumuuttajana vanha ponnari Pertti Haikonen

Pallojaoston puheenjohtaja: Erkki Virolainen
Sihteeri: Voldemar Virolainen
Valmentaja: Jorma Kärkkäinen
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Sijoitus: ensimmäinen
Pisteet: 34
Maaliero: 54-16
Pelit:
Ponnistus-MiPK 5-2 ja 0-0
Ponnistus-MyPa-47 1-2 ja 2-1
Ponnistus-KIF 2-2 ja 1-2
Ponnistus-HPS 1-1 ja 0-2
Ponnistus-PaPe 2-1 ja 1-0
Ponnistus-Valtti 1-0 ja 3-0
Ponnistus-Honka 2-1 ja 2-0
Ponnistus-LaPa 0-0 ja 4-0
Ponnistus-KTP 4-0 ja 6-1
Ponnistus-PaSa 8-1 ja 5-0
Ponnistus-HePa 2-0 ja 2-0

Ponnistuksen maalipyssyt top-5:
Erkki Jauhiainen 10
Urpo Valkonen 9
Jarmo Hulkko 8
Timo Sulaoja 5
Kari Myllyniemi 4

SARJATAULUKKO
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
Ponnistus
22
15
4
3
54-16
34
MiPK
22
13
7
2
51-14
33
MyPa-47
22
12
6
4
40-14
30
KIF
22
13
4
5
52-29
30
HPS
22
9
9
4
44-28
27
Pallo-Peikot
22
11
5
6
28-14
27
Valtti
22
5
8
9
35-42
18
Honka
22
6
4
12
26-34
16
LaPa
22
6
3
13
19-39
15
KTP
22
5
5
12
29-59
15
Pallo-Salamat
22
4
2
16
28-76
10
HePa
22
3
3
16
29-70
9

1973
Ponnistus nousi kolmannen kerran Mestaruussarjaan ja myös kolmannen kerran tippui. Linjana oli luottaa omiin kykyihin, amatööriyteen. Se ei riittänyt, mikä oli varmasti pettymys nuorille pelaajille, mutta ei yllätys seurajohdolle. Mestaruussarjakokemusta saivat monet myöhemmin tunnetut futispersoonat kuten Risto Rosenberg, Erkki Salo ja Antti Muurinen.

Pallojaoston puheenjohtaja: Jorma Karppinen
Sihteeri: Hannu Gabrielsson
Valmentaja: Jorma Kärkkäinen
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Sijoitus: 11
Pisteet: 13
Maaliero: 30-44

Katso tarkemmin täältä>>>

1974
Ponnistus pelasi tippumisen jälkeen I divisioonassa ja sijoittui puoleen väliin. Monivuotinen uurastus oli ohi ja luonnollisesti projektiin sitoutunut miehistö oli uupunut ja ehkä kyllästynytkin. Joukkue alkoi uusiutua. Valmentajaksi tuli Reino Koskinen kakkosenaan Tarmo Rasku ja joukkueenjohtajana toimi Hannu Gabrielsson. Tällä kaudella muuten tuleva menestysjoukkue kaakosta MyPa nousi Mestaruussarjaan.

Pallojaoston puheenjohtaja: Jorma Karppinen
Sihteeri: Hannu Gabrielsson
Valmentaja: Reino Koskinen ja Tarmo Rasku
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Sijoitus: seitsemäs
Pisteet: 22
Maaliero: 34-34

Pelit:
Ponnistus-MyPa-47 1-2 ja 2-3
Ponnistus-VPS 2-0 ja 1-1
Ponnistus-SePS 1-4 ja 1-1
Ponnistus-GBK 5-0 ja 1-5
Ponnistus-HPS 1-0 ja 1-3
Ponnistus-OPS 0-1 ja 2-2
Ponnistus-KaPa 2-1 ja 1-0
Ponnistus-TuTo 2-2 ja 0-3
Ponnistus-TaPa 3-0 ja 1-0
Ponnistus-HIFK 2-2 ja 1-3
Ponnistus-KIF 1-1 ja 3-0

Ponnistuksen maalipyssyt top-5:
Kari Myllyniemi 16
Matti Riihimäki 4
Kari Mäenpää 3
Ilkka Huhtala 2
Pertti Hulkko 2

SARJATAULUKKO
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
MyPa
22
12
6
4
47-26
30
VPS
22
12
5
5
32-15
29
SePS
22
12
4
6
40-25
28
GBK
22
11
5
6
45-27
27
HPS
22
12
2
8
53-28
26
OPS
22
9
6
7
33-25
24
Ponnistus
22
8
6
8
34-34
22
KaPa
22
9
4
9
27-27
22
TuTo
22
7
5
10
37-45
19
TaPa
22
7
2
13
37-51
16
HIFK
22
5
5
12
33-56
15
KIF
22
2
2
18
19-78
6

1975
Ponnistus jatkoi I divisioonassa ja sijoittui ilahduttavasti neljänneksi. Joukkue jatkoi edelleen uusvanhaa uudistumistaan. Pentti Piipponen palasi toiseksi joukkueenjohtajaksi, seitsemän pelaajaa joko lähti tai lopetti ja A-junioreista edusrtukseen nostettiin Lasse Arima, Osmo Saarinen ja muuan Pekka Keurulainen. Keski-ikä oli 23 vuotta ja alle kaksikymppisiä kavereita oli rosterissa seitsemän.

Pallojaoston puheenjohtaja: Jorma Karppinen
Sihteeri: Hannu Gabrielsson
Valmentaja: Reino Koskinen ja Tarmo Rasku
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Sijoitus: neljäs
Pisteet: 30
Maaliero: 38-20

Pelit:
Ponnistus-GBK 0-2 ja 0-1
Ponnistus-OPS 1-1 ja 0-2
Ponnistus-Ilves 0-0 ja 2-2
Ponnistus-Pyrkivä 2-3 ja 2-1
Ponnistus-SePS 3-0 ja 1-4
Ponnistus-HPS 2-1 ja 1-0
Ponnistus-Sport 5-1 ja 1-0
Ponnistus-Kuusysi 2-1 ja 1-0
Ponnistus-TuTo 4-1 ja 4-0
Ponnistus-KaPa 4-0 ja 2-1
Ponnistus-LaPS 4-0 ja 2-0

Ponnistuksen maalipyssyt top-5:
Ilkka Huhti 10
Kari Myllyniemi 9
Nils Suomalainen 5
Jukka Lassila 4
Pertti Hulkko 3

SARJATAULUKKO
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
GBK
22
16
3
3
52-15
35
OPS
22
14
3
5
32-17
31
IIlves
22
13
4
5
46-20
30
Ponnistus
22
13
4
5
38-20
30
Pyrkivä
22
9
4
9
30-25
22
SePS
22
10
2
10
29-34
22
HPS
22
8
3
11
32-37
19
Sport
22
7
5
10
23-32
19
Kuusysi
22
7
3
12
31-39
17
TuTo
22
5
4
13
26-44
14
KaPa
22
5
4
13
16-37
14
LaPS
22
4
3
15
23-48
11

1976
Ponnistus jatkoi I divisioonassa ja sijoittui sinne keskikastiin. Edellisen kauden jälkeen nuori ja lupaava maalivahti Olli Isoaho lähti HJK:iin ja sittemmin ulkomaille ammattilaisuralle. Lopettaneita oli kaikkiaan viisi, mukana muun muassa Pertti Haikonen ja Tarmo Rasku. Kauden jälkeen nappulakengät ripusti naulaan seitsemän pelaajaa ja koska he kaikki olivat pitkäaikaista runkoa, tässä nimet: Kalevi Jääskeläinen, Risto Lampinen, Nils Suomalainen, Hulkon kaksoset Jarmo ja Pertti, Kari Myllyniemi ja Rauli Kangasluoma. Kronohagens Idrottsförening eli KIF eli Kiffen nousi Mestaruussarjaan yhdessä OTP:n kanssa.

Joukkueen johtajat: Pentti Piipponen ja Hannu Gabrielsson
Valmentaja: Reino Koskinen ja Olli Lehtinen
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Sijoitus: kuudes
Pisteet: 24
Maaliero: 31-30

Pelit:
Ponnistus-KIF 3-4 ja 0-2
Ponnistus-OTP 0-1 ja 2-2
Ponnistus-SePS 2-2 ja 3-2
Ponnistus-Ilves 4-2 ja 0-5
Ponnistus-KPS 0-3 ja 2-0
Ponnistus-MyPa-47 1-2 ja 2-1
Ponnistus-Kuusysi 3-1 ja 0-0
Ponnistus-Pyrkivä 1-0 ja 3-1
Ponnistus-MuSa 1-0 ja 0-0
Ponnistus-HPS 0-0 ja 0-0
Ponnistus-Sport 4-0 ja 0-2

Ponnistuksen maalipyssyt top-5:
Ilkka Huhti 8
Kari Horelli 7
Lauri Visto 5
Pertti Hulkko 3
Jarmo Hulkko 1

SARJATAULUKKO
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
KIF
22
13
7
2
37-16
33
OTP
22
13
3
6
34-17
29
SePS
22
9
7
6
34-24
25
Ilves
22
10
4
8
35-26
24
KPS
22
8
8
6
29-20
24
Ponnistus
22
9
6
7
31-30
24
MyPa-47
22
8
7
7
35-35
23
Kuusysi
22
8
5
9
36-39
21
Pyrkivä
22
10
1
11
25-29
21
MuSa
22
4
9
9
23-32
17
HPS
22
3
7
12
12-28
13
Sport
22
5
0
17
19-54
10

1977
Ponnistus jatkoi ensimmäisessä divisioonassa, mutta ei enää seuraavalla kaudella. Vuonna 1977 sijoitus oli divisioonan viimeinen ja tipahtaminen kakkoseen yhdessä FinnPa:n ja Kemin Innon kanssa. Mestaruussarjaan nousivat KPT ja Turun Pyrkivä. Ponnistuksen rosterisssa oli 23 pelaajaa, joista opiskelijoita 11, asentajia 6, leipureita yksi, kaksi varastomiestä ja myyntisuunnittelijoita, atk-ohjelmoijia ja työnjohtajia yksi kutakin. Työnjohtaja oli joukkueen nestori, vuonna 1945 syntynyt Lauri Visto. Joukkueessa oli 1940-luvulla syntyneitä kaikkiaan kolme ja joukkueen juniori olivat syntynyt vuonna 1959. Yleisimmät syntymävuodet olivat väliltä 1956-1958. Asentaja Antti Muurinen jatkoi muuten edelleen ponnistuksen keskikentällä.

Joukkueen johtaja: Jaakko Lempinen
Valmentaja: Olli Lehtinen, Matti Mannila ja Veli Pietarila
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Sijoitus: viimeinen
Pisteet: 8
Maaliero: 19-63

Pelit:
Ponnistus-KPT 1-1 ja 0-5
Ponnistus-Pyrkivä 1-3 ja 0-3
Ponnistus-Kuusysi 0-0 ja 0-6
Ponnistus-GBK 1-3 ja 0-2
Ponnistus-Ilves 1-6 ja 1-0
Ponnistus-KPS 2-0 ja 0-1
Ponnistus-SePS 0-1 ja 2-6
Ponnistus-MIFK 1-5 ja 1-2
Ponnistus-MyPa-47 1-3 ja 2-3
Ponnistus-FinnPa 1-1 ja 2-5
Ponnistus-Into 1-1 ja 1-6

Ponnistuksen maalipyssyt top-5:
Mikko Niemi 4
Ilkka Huhti 3
Matti Pihlajamaa 3
Lauri Visto 3
Kari Helminen 2

SARJATAULUKKO
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
KPT
22
15
5
2
39-10
35
Pyrkivä
22
12
6
4
40-18
30
Kuusysi
22
9
7
6
36-26
25
GBK
22
11
3
8
32-24
25
Ilves
22
9
6
7
37-31
24
KPS
22
10
3
9
26-35
23
SePS
22
7
6
9
30-28
20
MIFK
22
9
2
11
33-35
20
MyPa-47
22
7
5
10
31-41
19
FinnPa
22
7
4
11
38-46
18
Into
22
5
7
10
27-31
17
Ponnistus
22
2
4
16
19-63
8

1978
Ponnistus pelasi kautensa II divisioonan Itälohkossa. Nuorentunut joukkue lähti hakemaan uutta nousua, mutta tällä kertaa pelit riittivät alempaan puoliskoon. Joukkueen uudeksi maalitykiksi nousi vuonna 1959 syntynyt Matti Pihlajaranta. Täksi kaudeksi myös peliasu koki ratkaisevan muutoksen ja valkoiset sukat muuttuivat persoonallisesti ja erottuvasti punaisiksi.

Pallojaoston puheenjohtaja: Kauko Pirhonen
Pallojaoston sihteeri: Eija Hägg
Joukkueen johtajat: Esko Piipponen
Valmentaja: Olli Lehtinen ja Matti Mannila
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Sijoitus: kahdeksas
Pisteet: 19
Maaliero: 45-41

Pelit:
Ponnistus-Honka 2-3 ja 0-5
Ponnistus-LaPa 2-0 ja 0-3
Ponnistus-HPS 1-2 ja 3-4
Ponnistus-FinnPa 2-0 ja 3-2
Ponnistus-PeKa 1-2 ja 1-2
Ponnistus-JoKu 4-1 ja 0-1
Ponnistus-Tor 0-2 ja 2-5
Ponnistus-STPS 5-1 ja 0-1
Ponnistus-LaPS 4-2 ja 0-3
Ponnistus-HIFK 2-1 ja 1-1
Ponnistus-JäPS 3-0 ja 9-0

Ponnistuksen maalipyssyt top-5:
Matti Pihlajaranta 16
Ismo Näränen 12
Pertti Koitso 7
Ilkka Huhti, Pekka Keurulainen, Mikko Niemi 2

SARJATAULUKKO
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
Honka
22
16
3
3
52-20
35
LaPa
22
12
5
5
42-24
29
HPS
22
12
3
7
47-35
27
FinnPa
22
11
4
7
35-25
26
PeKa
22
10
5
7
33-28
25
JoKu
22
10
4
8
33-33
24
Tor
22
8
7
7
26-25
23
Ponnistus
22
9
1
12
45-41
19
STPS
22
6
6
10
19-26
18
LaPS
22
5
6
11
28-44
16
HIFK
22
4
5
13
24-36
13
JäPS
22
4
1
17
18-65
9

1979
Joukkue jatkoi edelleen kakkosen Itälohkossa. Sijoitus koheni neljänteen ja noususta karsineesta HPS:sta jäätiin kaksi pistettä. Joukkue uusiutui edelleenkin, mutta nyt villeimmän turbulenssin oletettiin olevan ohi. Joukkueenjohtajana jatkoi edelleen Esko Piipponen, seuran puheenjohtaja jo viisikymmenluvulta. Energiaa ihmisillä on, mutta noinko paljon? Joukkueen maalipyssy oli toista kautta peräkkäin kaksikymppinen Matti Pihlajaranta.
Seitsemänkymmentäluvun sarjataulukoita lukiessa huomaa muuten selvästi sen, että voitosta sai vain kaksi pistettä. Tasapelit melkein riittivät ja tappiotkaan eivät olleet niin vaarallisia.

Pallojaoston puheenjohtaja: Kauko Pirhonen
Pallojaoston sihteeri: Kari Linnoskivi
Joukkueen johtajat: Esko Piipponen
Valmentaja: Olli Lehtinen, Matti Mannila ja Veli Pietarila
Rahastonhoitaja: Veikko Grönholm
Paita: mustavalkoraitainen
Housut: mustat
Sijoitus: kahdeksas
Pisteet: 19
Maaliero: 45-41

Pelit:
Ponnistus-LaPa 0-2 ja 2-1
Ponnistus-JoKu 0-1 ja 1-2
Ponnistus-HPS 0-4 ja 1-2
Ponnistus-PeKa 5-2 ja 3-1
Ponnistus-Estura 3-1 ja 1-1
Ponnistus-FinnPa 2-5 ja 2-3
Ponnistus-Karpalo 4-0 ja 0-0
Ponnistus-PU-62 0-1 ja 3-2
Ponnistus-KäPa 3-2 ja 1-1
Ponnistus-Sampo 1-0 ja 2-0
Ponnistus-Tor 0-0 ja 1-0

Ponnistuksen maalipyssyt top-5:
Matti Pihlajaranta 12
Mikko Niemi 7
Ilkka Huhti 5
Erkki Schavikin 4
Heikki Tammi 3

SARJATAULUKKO
JOUKKUE
O
V
T
H
Ma
Pi
LaPa
22
15
5
2
52-20
35
JoKu
22
12
2
8
42-24
29
HPS
22
12
2
8
47-35
27
Ponnistus
22
10
4
8
35-25
26
PeKa
22
9
4
9
33-28
25
Estura
22
7
8
7
33-33
24
FinnPa
22
10
2
10
26-25
23
Karpalo
22
9
4
9
45-41
19
PU-62
22
9
4
9
19-26
18
KäPa
22
8
4
10
28-44
16
Sampo
22
5
5
12
24-36
13
Tor
22
3
2
17
18-65
9

Lähde: Jalkapallokirja, Suomen Palloliiton virallinen julkaisu


sulje