Helsingin Ponnistus 1887
logo vinjetti seuraava ottelu
seura joukkueet ottelut ja tilastot markkinointi etusivulle

PONNISTUS/HEPO
ponnistus_hepo

Ponnistus ”Hepo” perustettiin vuonna 2006, kun entisistä Konnun pelaajista muotoutunut porukka päätti perustaa oman joukkueen. Homma ei ollutkaan niin helppoa ja muutaman eri joukkueeseen soiton jälkeen Ponnistus halusi ottaa pelaajat mukaan. Samaan aikaan Ponnistuksen 1991 joukkue oli hajoamassa ja oli luontevaa jatkaa Ponnistuksen nimellä.

Pelaajista puolet omaa Kontu-taustan. Toinen yhdistävä tekijä on Kontulassa sijaitseva HYLLIn eli Helsingin yhteislyseo lukio ja yläaste, josta samaan aikaan koulua kävi lähes puoli joukkuetta. Mukaan on sitten saatu pelaajien kavereita ja lähes kaikilla on pelaajatausta ennen Ponnistusta. Alkuperäisiä Ponnistuksen 1991 pelaajia ei enää joukkueessa ole.  

Nimi Koskinen on myös yhdistävä tekijä. Koskisen kolme veljestä (Sami, Anssi ja Teemu) ovat pelanneet vieläpä samaan aikaan ja Isä Markku valmentanut. Markku toimii myös edustusjoukkueen huoltajana. Sami ja Anssi ovat myös päässeet kentälle ykkösjoukkueessa. Sami taisi olla 15 vuotias 2-divarin pelissä muutama vuosi sitten. 

Menestys joukkueella sarjoissa on ollut sen mukaista, miten lajiin on jaksettu satsata,eli alemmalla puolella sarjataulukkoa. Harrastemielessä kun ollaan liikkeellä. Futsalista on kuitenkin otettu Helsingin Piirin hopeaa A-junioreissa vuonna 2009 ja kaudella 2010 päästiin nousukarsintoihin 3-divariin. Nyt mentiin joukkueella 7-divariin ja katsotaan, miten sujuu. Tavoitteita ei suuremmin ole otettu, mutta ihme olisi, jos ei oltaisi kärjessä. 

Joukkue on tuonut Ponnistukseen jatkuvuutta. Pelaajista osa on kolkutellut ykkösen rinkiä ja myös osa pelaajista valmentaa pienimpiä junnuja. Joukkueessa on moniakin pelaajia, jotka harjoitteluun innostuessa voisivat olla ykkösjoukkueen ringissä.  

Tervetuloa pelejä katsomaan. Joukkueen omat sivut ovat seuraavat: http://www.kellotuspaja.org/ponnistus/news.php         

Hannu Uhlenius
Joukkueenjohtaja

tyhjä
miehet
naiset
juniorit
ponnistus a
harrastefutis
takaisin
tyhjä
  postia ponnareille