| |
 |
| |
PONNISTUKSEN REILUT JUNNUT
Elokuussa 2009 Ponnistus aloitti junioritoimintansa uudelta pohjalta. Silloin pidettiin ensimmäinen Reilu futiskoulu ja perustettiin vuosina 2000-2003 syntyneiden Reilu futiskerho. Kerho toimi yli talven ja elokuussa 2010 toimintaa jatkettiin kesäisten futiskoulujen jälkeen kolmessa ryhmässä.
TOIMINNAN KIVIJALKA
Ponnistuksen junioritoiminnan pohja on reiluus. Jos pahat liittyvät yhteen ja muodostavat joukkoja, mikseivät hyvät tekisi samoin? Käytämme reiluja palloja ja myös muissa varusteissa katsastamme lapsityövoiman käytön ja yritysetiikan ennen valintaa.
Valmennus ja toiminta ovat tinkimättömiä, tasapuolisia ja klikittömiä. Kaikki pelaavat toisiaan kunnioittaen ja kannustaen, kaikki kantavat vastuuta ja kaikki kehittyvät.
Ydinalueemme on Kallio. Toki väljästi, emme sorsi myöskään Vallilasta, Hermannista, Alppilasta tai peräti Arabiastakaan tulevia. Ja kyllä henkinen kalliolaisuus avartaa muitakin. Kotikenttämme on Braku.
TOIMINTAA OHJAA
Toimintaa ohjaa Ponnistuksen pallojaosto, jonka puheenjohtaja on Reijo Sormunen, sähköpostilla info@helsinginponnistus.fi |
|
|
 |
 |
 |
UUTISET
31.1 REILU FUTISTURNAUS TOUKOKUUSSA BRAKULLA
Ponnistus järjestää toukokuussa Brakulla junioreiden Reilun futisturnauksen. Päivät ovat 5-6.5, kaikki omat joukkueet osallistuvat ja muuten ilmoittautuminen on käynnissä. Lisätiedot tästä>>>
| 7.11 JUNNUILLE UUSI PALLOMERKKI |
 |
Ponnistuksen juniorit käyttävät treenatessaan ja pelatessaan vain reiluja palloja. Tähän asti merkkimme on ollut Hummel, mutta syksyllä kävi ilmi, että sen merkin reilujen pallojen valmistus lopetetaan syystä, että S-liike lopettaa niiden myynnin.
Pohdimme tilannetta Reilun kaupan Tähden kanssa ja totesimme, |
että vaihtoehtona ei ole se, että lopettaisimme reilujen pallojen käytön. Löysimmekin englantilaisen valmistajan, joka tuottaa vain reiluja tuotteita, tilasimme koe-erän Ethletic -palloja ja testasimme niitä. Valmentajat totesivat niiden olevan huippulaatua ja näin oli päätös tehty. Vähitellen pallot vaihtuvat Ethleticiin ja ensimmäiset uudet pallot näkyvät pelikentillä Ponnistuksen junnujen futsalmatseissa kotiotteluissa.
Emme ole enää riippuvaisia suurista ketjuista ja peliväline on laadukas. Mikä sen parempi tilanne. Ethleticeja on vähittäismyynnissä Sörkassa Reilun kaupan Tähdessä. |
15.9 JUNNUT HAKEVAT VALMENTAJIA
Stressitöntä valmentamista Ponnistuksen kasvavassa junioritoiminnassa tarjolla. Kaikki junioreiden harjoitteluryhmät hakevat vahvistuksia valmennukseen. Tarjolla on joko vastuuvalmennusta tai apuvalmennusta.
Pelaavia ryhmiä on viisi tytöt 97-99, tytöt 01-02, pojat 01, pojat 02-03 ja nappulat 04-05. Harjoitteluryhmiä on toistaiseksi kolme.
Työ tai harrastus sopii mainiosti kaiken ikäisille naisille tai miehille, yhtä hyvin peliuran alussa oleville vanhemmille junioreille kuin pelaamisen lopettaneille veteraaneillekin. Koulutusta tärkeämpää on oikeanlainen rento asenne. Ota yhteyttä meilitse Reijo Sormuseen ja Päivi Härköseen info@helsinginponnistus.fi
12.9 VETERAANIT TUKEVAT REILUJA JUNNUJA
Ponnistuksen vanhat huippupelaajat pitivät kesällä syntymäpäivien yhteydessä palaveria ja sen seuraukset alkavat nyt näkyä. Veteraanit ovat Jussi Lampisen, Arvo Valtosen ja kumppaneiden johdolla perustamasssa tukirinkiä Ponnistuksen junnutoiminnan Reilujen junnujen tukemiseen. Konkreettisesti tämä tulee näkymään seuran sivuilla siten, että tukijoiden nimet julkaistaan ja listaa päivitetään kerran viikossa. Ensimmäinen listaus tulee tämän viikon lopuilla.
Hieno ele, jota junnut arvostavat. Kiitos!
TALKOOVOHVELEITA
Junnutoimintaan on aina liittynyt myös talkootoiminta ja sekin alkaa ottaa taas vauhtia. Brakun leikkipuitso täytti helteisen sateisena lauantaina 3.9 60 vuotta ja järjesti upeat juhlat kivaan paikkaansa. Ponnareitten tytöt olivat sitten mukana geimeissä paistamalla ponnarivohveleita ja luonnollisesti edustuställingissä raitapaidat päällä. Hieno tapahtuma, hyvä fiilis ja vohveleitakin myytiin siinä 250 kappaletta. Hyvä Sara, Satu, Maria, Viola ja keitä nyt mukana olikaan!
2.9 NAPPISTAKEAAWAY
Nik Davies, neljän ponnaripelaajan isä, on kerännyt kokoelman pieniksi käyneitä, mutta asiallisessa kunnossa olevia nappiksia. Niitä saa hankintahintaan nolla euroa Nikiltä, puhelin 050 5717 335. Nik jatkaa nappiksien keräämistä ja välittämistä eteenpäin, joten häneen yhteyttä. Linkki kulloiseenkin listaan on viereisessä linkkilistassa ja lista on pdf:änä.
29.7 KAUSI ALKAA
Reilut junnut aloittavat kautensa kokoontumalla Brakulle sunnuntaina 7.8 klo 10-12. Myös uusia pelaajia otetaan vastaan ja yhteyden otot meileitse info@helsinginponnistus.fi
Keväällä alkaneet piirisarjat jatkuvat siten, että P01 -sarjassa pojat pelaavat lohkossa 4 ja ensimmäinen peli pelataan maanantaina 7.8. Tytöt aloittavat piirisarjan tiistaina 8.8.
28.6 VOITTOISAT JUNNUT
Poikien ja tyttöjen kesäsarjat ovat päättyneet. Pojat voittivat upeasti oman lohkonsa kärsimällä yhden tappion ja pelaamalla yhden tasapelin. Tytöt puolestaan aivan yhtä upeasti päättivät kauden voittoon ja sijoittuivat sarjassa kakkosiksi. Voiton Valtille ratkaisi lopulta keskinäinen vierasmatsi, jonka Valtti voitti. Ensimmäinen kotimatsi päättyi huhtikuussa tasan.
Pojat ja nappulat osallistuvat vielä Helsinki Cupiin, joista tulokset ja raportit ilmaantuvat sivuille heinäkuun loppupuolella, kun nettiosasto palaa lomilta. Silloin myös luvataan julkaista muutama kuvakertomus kevään kamppailuista... Matskut ovat olemassa ja reportaashit vain tekemistä vaille valmiita.
Kaikkien joukkueiden uusi kausi alkaa sunnuntaina 7. elokuuta klo 10 Brakulla.
19.6 PONNISTUS JA REILUN KAUPAN TÄHTI YHTEISTYÖHÖN
Ponnistuksen kasvava junnutoiminta konkretisoi nimeään ja tunnustaan reiluudesta toiminnan perustana solmimalla yhteistyösopimuksen Sörkassa vaikuttavan Reilun kaupan Tähden kanssa. Tähänkin asti ponnarit ovat käyttäneet reiluja palloja, mutta viimeviikkoisesta futiskoulusta lähtien ne toimittaa Reilun kaupan Tähti.
Reilun kaupan Tähdellä on monipuolinen tuotevalkoima reilun kaupan käsitöitä ja elintarvikkeita. Reilun kaupan Tähti on syntynyt yksityisten ihmisten halusta auttaa kehitysmaiden köyhiä. Tähti ei tavoittele voittoa omistajilleen vaan tukee kehitysmaiden ihmisten
ponnistuksia elinolojen parantamiseksi reilun kaupan avulla.
Pallovalikoima itse kaupassa myös laajenee ja siellä on myynnissä paitsi treeni- ja junnupelipalloja Hummelilta, Umbrolta ja Visionilta myös erittäin laadukkaita viitoskoon FIFA:n normit täyttäviä Umbron ja Visionin pelipalloja.
JUNNUT SARJAKÄRJESSÄ
Sekä poikien että tyttöjen joukkueet pelaavat tiistaina 21.6 viimeiset, huippujännittävät ratkaisevat pelit. Pojat johtavat sarjaa ja päättävät kautensa Herttoniemessä HJK/Laajasaloa vastaan. Tyttöjen peli pelataan Kontulassa ja vastassa on jo kertaalleen voitettu LPS. Panoksena on kakkossija.
Poikien kausi jatkuu vielä Hesa Cupiin, tytöt aloittavat uuden kauden elokuun alussa.
12.5 TYTÖT SARJATAUOLLE KAKKOSINA
Ponnareitten kesäkaudet ovat alkaneet yli pelillisesti ja tuloksellisesti yli odotusten. Pojilla on tilillään yksi voitto ja yksi niukka taistelutappio ja myös Nappulat pääsivät Pyrkän bileissä voiton makuun.
Huiminta on toistaiseksi ollut kuitenkin tyttöjen meno! Viime syksynä aloittanut jengi on talven futsalkoitoksissa hitsautunut ja on neljän matsin ja ensimmäisen sarjakierroksen jälkeen sarjassa neljäntenä tilillään kaksi upeaa voittoa, yksi tasapeli ja yksi niukkaakin niukempi tappio. Maalintekovastuu on jakautunut tasaisesti koko joukkueelle.
25.4 KESÄKAUSI ALKOI
Junnujen talviset futsalsarjat vaihtuvat kesäisiin piirisarjoihin, turnauksiin ja peli-iltoihin. Tytöt aloittivat kautensa viime tiistaina tasapelillä, pojat aloittavat torstaina ja nappuloiden ensimmäinen koitos on Lauttasaaressa PPJ:n turnaus Pyrkän bileet 7.5.
Samalla treenaaminen siirtyy Brakulle, mikä on nyt meidän kotikenttämme. Keväällä ja kesällä treenaamme kahtena iltana viikossa koko kentällä ja ensi elokuussa otamme käyttöön kolmannen vuoron sunnuntaiaamuisin.
FUTISKOULUT JA KESÄLEIRI
Kesällä järjestetään viikolla 24 Reilu futiskoulu Brakulla ja elokuussa kausi uusi kausi aloitetaan kesäleirillä Kivinokassa. Tällä välillä kaikki joukkueet osallistuvat TUL:n mestaruusturnaukseen kesäkuussa, tytöt osallistuvat Stadi Cupiin ja pojat ja nappulat päättävät kautensa Hesa Cupissa.
VANHEMPIEN SÄÄNNÖT
Kaikkien joukkueiden yhteiset vanhempien säännöt on nyt linkitetty myös nettisivuille. Käy katsomassa, millä arvoilla pelaamme.
|
|
|