Helsingin Ponnistus 1887
logo vinjetti seuraava ottelu
seura joukkueet ottelut ja tilastot markkinointi etusivulle

Martti Jäppilä
Dallapén perustaja Martti Jäppilä oli urheilumies. Hän pelasi jalkapalloa ensimmäisenä ponnarina "työläisten maa-joukkueessa" eli TUL:n liittojoukkueessa vuonna 1922. Hän harrasti myös mäkihyppyä ja sijoittui vuonna 1926 TUL:n mestaruuskilpailuissa seitsemänneksi. Kuvassa vasemmalla Verner Tuomivuori.
Kuva:VD

Ponnistus ja 1920 -luvun TUL >>>

Kilpailun sirpaleita 20-luvulta>>>

Seuratoimija Matti Leskinen>>>

Punainen Vanhankaupunginlahti>>>
UUSI ALKU NUORESSA SUOMESSA

1920-luku aloitetaan tilanteessa, missä nuoret miehet palaavat vankileireiltä. Toiminta aloitetaan käytännössä uudestaan, tyhjästä ja siksi ensimmäinen ratkaisu oli liittyä puoluejäseneksi sosialidemokraattien Sörnäisten osastoon. Näin saatiin jäseniä ja muun muassa naisosasto elpyi. Vuonna 1923 ratkaisu oli tehnyt tehtävänsä, puolueesta erottiin ja vuonna 1924 seura saatiin viimein rekisteröityä. Varsinkin seuran urheilijajäsenet olivat tyytyväisiä.

Toiminnan painopiste on yhä selvemmin joukkueurheilussa. Vuonna 1920 seura lähtee mukaan jääpalloon, mutta jalkapallosta on muotoutumassa päälaji. Yleisurheilu ja muun muassa mäenlasku kulkevat siinä sivussa. Vuonna 1929 seura järjestää ensimmäisen kansainvälisen pelinsä Pallokentällä. Vastustaja tuli toisesta tuoreesta tasavallasta Virosta. Vieraat voittivat 3-1.

Vuonna 1923 seura tekee kauaskantoisen päätöksen ja vuokraa jäsenistön virkistyskäyttöön osan Kivinokasta. Vuonna 1927 seura viettää 40-vuotisjuhlat ja julkaisee ensimmäisen kaikkiaan viiden julkaistun historiikin sarjasta. Kirjoittaja oli 24-vuotias Matti Leskinen.

Ponnistaja -lehti ilmestyy säännöllisesti. Seura on vakavarainen.
Urheilutoiminta pyörii TUL:n piirissä. Se on vilkasta ja tuloksekasta. Siitä huolimatta jäsenmäärä käsittämättömästi laskee. Vuonna 1921 se oli 200, 1923 enää 123 ja 1925 vain 85 kunnes se lähtee taas nousuun ja on juhlavuonna jo 171 jäsentä.

pikseli
pikseli SAMAAN AIKAAN TOISAALLA1919-1932 Suomessa voimassa kieltolaki
1920 perustettiin YK:n edeltäjä Kansainliitto
1921 säädettiin oppivelvollisuuslaki, 1922 asevelvollisuuslaki ja 1923 uskonnonvapauslaki
1922 syntyivät Jack "Matkalla" Kerouac, Emil Zatopek
ja Charles M. "Jaska Jokunen" Schulz
1923 perustettiin Finnair
1926 perustettiin Yle
1929 Paul Galvin rakensi autoradion ja Mikki Hiiri esiintyi
1929 romahti New Yorkin pörssi
pikseli
pikseli

1887 1890 1900 1910 1920 1930 1940 1950 1960 1970
1980 1990 2000 info takaisin          

tyhjä
historia
Kivinokka
harrastustoiminta
kokoukset ja tiedotteet
yhteystiedot
seuran sivulle
tyhjä
  junnut facebookissa